Kategoria: Uncategorized

Hyvää iltaa maaliskuun alkuun. Päivän valoisa aika jo mukavasti pidennyt ja talviloma lähestyy. Rakennetaan omatekemääni ahkioon vetoaisat. Materiaalina käytän hiilikuituputkea, jota satuin saamaan haltuuni.

Homma lähti alkuun lyhentämällä putkia 220cm mittaisiksi. Leikkasin putket kulmahiomakoneella ja ohuella laikalla. Päät hioin ja vähän pyöristin hiomapaperilla. Käsittelemättömät putket lakkasin spray-lakalla useaan kertaan, jotta toivon mukaan saisi pintaan edes hieman iskun ja kulumisen kestoa.

Putket kuivumassa. Päälle suihkittu useampi kerros lakkaa. Molempiin päihin ajattelin myös laittaa suojaksi vahvan kutistesukan. Se suojaa kolhuilta ja kaiken järjen mukaan vähentää riskiä että putki pääsisi halkeamaan päästä, jos siihen yllättäen tulisikin normaalia kovempaa rasitusta. Seuraavana päivänä päätin lisätä kutistesukkaa myös tankojen keskivaiheille, missä tangot osuvat toisiinsa kun putket asennetaan ristikkäin.

Kuumailmapuhaltimella lämmitys ja kutistesukka paikoillaan. Kutistesukassa on myös liima ja se jämähtää paikoilleen todella napakasti.

Putkien läpi vedin köyden. Päihin silmukka johon saa kiinni karabiinihakasen, jolla aisa kiinnitetään vetovaljaisiin.

Toisessa päässä hieman pidempi kutistesukka ja köyden pää. Tuo solmu on vain väliaikainen eikä se jää siihen. Tämä pää vedetään letkun läpi, jolla aisa kiinnittyy ahkioon.

Ahkioon on vahvistettuun kohtaan läpipultattu vahvistettu letku. Tämä on polttoaineletkua, jossa punos sisällä. Hydrauliletku kävisi myös, miksei paineilma- tai puutarhaletkukin jos siinä vain on punos sisällä ja kestävät pakkasta. Köyden vedin letkusta läpi ja pienestä reiästä ulos. Putkea asennettaessa saa köydestä vedettyä löysät pois. Köysi kiinnittyy ahkioon ja aisan putki kiinnittyy letkuklemmarilla tuohon letkuun. Käytin ruostumattomia metalliosia.

Testausta ja sovittelua. Tässä näkyy risteämiskohta, johon lisäsin kahteen kertaan kutistesukkaa, koska tässä kohtaa putket tulevat varmasti hankaamaan toisiaan vasten.

Karabiinihaat puuttuvat kuvasta. Niillä aisat kuitenkin kiinnittyvät vetovaljaisiin. Toiseen päähän kiinnitin vielä pienet metalliset lenkit, josta köyden saa vedettyä läpi ja sidottua kiinni. Vedon rasitus tulee siis pääosin köysien kautta suoraan ahkion runkoon.

Avaamalla köysien solmun, löysäämällä putkiklemmarin ja nykäisemällä putken pois letkusta saa aisat taitettua ahkion päälle kuljetusasentoon. Tämän takia köysissä hieman ylimääräistä, niin eivät pääse karkaamaan paikoiltaan.

Kuljetusasennossa. Palataan asiaan talviloman jälkeen mahdollisen retki- ja testivideon merkeissä! – Juha

Projektieni joukossa on pitkään pyörinyt yksinkertainen omatekemä puukko. Puukosta on vielä kahvaosa hieman viimeistelemättä. Päätin kuitenkin siihen tehdä nyt tupen. En ole puukontuppea tehnyt ennen.

Aloitin etsimällä ensin palan sopivaa nahkaa. Tähän tulisi käyttää kasviparkittua nahkaa, en kuitenkaan tiedä mitä tämä nahka on. Saattaa olla kromiparkittuakin, ostettu kierrätyskeskuksesta jämänahkana kilohinnalla joskus.

Taitoin puukon ja lestan ympärille A4 paperin ja leikkasin paperista sabluunan, josta piirrän nahalle tarvittavan muotoisen palan, jonka leikkaan irti. Tämän jälkeen laitoin nahan pariksi tunniksi pakastepussiin jossa oli vettä. Tämän tarkoitus pehmittää nahkaa, jotta sitä on helpompi taivuttaa ja pakottaa lestan ja kahvan ympärille.

Ompeleelle tein reiät lyömällä. Ennen tätä ohensin kevyesti terävällä puukolla nahan sisäpuolta, joka tulee tupen yläosaan kahvan kohdalle.

Terän ja kahvan suojasin muovikelmulla märän nahan takia. Langaksi valikoitui paksu punainen vahalanka. Kaksi neulaa, valmiina ommeltavaksi.

Nahka kiristetty ja pakotettu lestan ja kahvan ympärille ja ommeltu tiukasti. Annetaan tupen kuivua.

Puukko tarvitsee vielä kahvan viimeistelyä ja nahasta on vielä leikattava kiinnityslenkki, jotta sen saa vyölle.

Avainrengas ei näytä kovin hyvältä. Täytyy tuohon vielä askarrella teräksestä tai messingistä nätimpi D-lenkki vyölenkin kiinnitystä varten.

Tuppi on erittäin tukeva ja siitä tuli vahva ja kevyt. Se olisi kuitenkin saanut olla hieman pidempi, jotta olisi mennyt hieman kahvan paksun osan yli. Olisin halunnut että puukko pysyisi tupessa jämäkämmin. Nyt se lähtee tupesta melko kevyesti irti. Toimii kuitenkin ja käyttöön tämä pääsee. Tehdään seuraavasta tupesta sitten parempi. – Juha

Autotalliin on kertynyt monenlaista korjattavaa varustetta. Suksivalikoimasta latusukset ja tunturisukset ovat hyvässä kunnossa.

Metsäsuksista 220cm armeija-suksien pohja on alkanut hieman repsottamaan peräpäästä, tämä on helposti korjattavissa. Suuremman murheen on aiheuttanut 250cm pitkät Karhun metsäsukset. Kylmässä talvisäilössä ollessaan toisesta suksesta on irronnut pohja kokonaan irti! Harmillista, mitenköhän tämä on edes mahdollista. Vanhat sukset, ilmeisesti liimaukset eivät enää pidä. Hämmennystä aiheutti myös sovittaessani pohjamuovia paikoilleen, pohjan irronnut luistopinta on noin sentin lyhyempi kuin itse suksi. Se on kutistunut.

Armeijasukset ovat nopeasti korjattu. Sekoitin 2-komponentti epoxiliimaa ja levitin sitä puhdistettuun repsottavaan rakoon. Pieni kevyt puristus ja annetaan liiman tehdä tehtävänsä. Pursuneet liimat leikkasin terävällä puukolla pois.

Pidempien 250cm Karhujen korjaus onkin sitten mielenkiintoisempaa. Netistä kaivettuani tietoa ja ohjeistusta, ei mieleeni jäänyt muuta kuin että “ei mikään liima siinä enää pidä”. No päätin kokeilla kuitenkin. Ensiksi karhensin liimattavia pintoja hiomapaperilla ja poistin hiontapölyt.

Vanhojen suksien materiaaleista ja aikoinaan käytetyistä liimoista en osaa kertoa mitään. Korjauksen aion kuitenkin suorittaa samalla aiemmin käyttämälläni 2-komponentti epoxiliimalla. Onnistui tai ei, ei tässä enää voi mitään menettääkään, koska suksi ei ole hiihtokelpoinen.

Levitin liimaa tasaisesti ja lastasin liiman ohuesti joka paikkaan. Kappaleiden asettelua kohdalleen ja kevyttä painetta pikkuhiljaa päälle.

Ylemmästä kuvasta näkee suksen ja pohjan kutistuman. Erikoista.

Annetaan liiman kovettua rauhassa. Liiman kovetettua poistin siistin ja poistin liimapurseita puukolla.

Suksi vaikuttaa taas käyttökelpoiselta. Tätä täytyy lähteä kokeilemaan. Harmillisesti tähän suksipariin en enää voi täysin luottaa. Toisesta suksesta saattaa pohja irrota, tai korjattu suksi ei välttämättä kestäkään.

Päätin että nämä sukset jäävät mökkikäyttöön metsäsuksiksi lähimetsiin, mutta näillä en enää erämaavaelluksille uskalla lähteä. Toivotaan näille suksille vielä kuitenkin mahdollisimman pitkää käyttöikää. – Juha

Joulukuun lopun kaamoksen ajan hiihtovaellukselle ei päästykään. Koirien hoitopaikka peruuntui. Ei se mitään, se ei meitä estä lähtemästä reissuun. Varusteet ja koirat autoon ja keula kohti Muoniota!

Matka kohti pohjoista muuttui miellyttävämmäksi, mitä pohjoisemmaksi päästiin. Kaamoksen pimeys valtasi ympäristön, mutta lisääntynyt lumen määrä heijasti sitä pientäkin valoa. Lumisen maantiet ja penkat valaistuvat autojen ajovaloista mukavasti ja näkyväisyys on hyvä.

Tähtitaivas kajastaa yläpuolella ja tunnelma on mitä mainioin.

Muonioon saavuttaessa maantieltä pois kääntyessämme isompi hiekkatie on aurattu. Isommalta pienemmälle hiekkatielle käännyttäessä toteamme että tietä ei ole vielä tänä vuonna aurattu. Auton saimme parkkiin kääntöpaikalle ja jatkamme matkaa tästä jalkaisin.

Matkaa tulisi lumikenkäillen noin 3,5 kilometriä. Lunta sen verran että lumikengät tulivat tarpeeseen. Pakkasin ahkioon varusteet ja varustelin itseni ja koirat. Lähdimme kohti erämökkiä. Matka oli lyhyyteen nähden melko raskas, mutta lähes koko matkan avittava loiva alamäki helpotti matkantekoa. Matkalla ihastelimme useaan kertaan upeaa ja kirkasta tähtitaivasta yllämme.

Perille päästyämme noin ilta kuuden ja seitsemän välillä ohjelmanumerossa olikin sitten mökin lämmittämistä. Ensimmäisenä laitoin pienet tulet kamiinaan ja järjestelin meille lämpimät pedit. Mökissä oli sinne saapuessa -8 astetta pakkasta.

Aamunkajastus. Vaikka kaamosta on vielä muutama päivä jäljellä, ei ulkona kuitenkaan säkkipimeää ole. Aamun kajastus kestää usean tunnin ja muuttuu vähitellen illan “auringon laskun” upeisiin väreihin.

Seuraavat päivät kuluivatkin pääosin valoisan aikaan koirien kanssa ulkona lenkkeillessä. Mökin lämmitys kamiinalla ja puuliedellä vie myös yllättävän paljon aikaa, mutta on toki välttämätöntä. Kivaa pientä puuhastelua.

Viime talvena tekemäni ahkio on osoittautunut erittäin toimivaksi. Valmistin ahkion hieman ohuehkosta koivuvanerista, 13 millisestä. Epäilin hieman onko tämä riittävän kestävä ja tukeva. Toistaiseksi on ollut. Hyvänä puolena on että ahkio on kevyt. Ahkiopussi on edullinen ja iso, se on Clas Ohlsonin tekojoulukuusen säilytyspussi. Maksoi muistaakseni noin kymmenisen euroa. Toimii ja ajaa asiansa.

Seuraavana päivänä lähitiet kävi auramies avaamassa ja aurattua tietä olikin mukava tallustella koirien kanssa.

Lähellä suo ja pieni vaara, mutta emme tällä kertaa lähteneet umpihankeen enää. Pysyttelimme helpoilla auratuilla urilla.

Seuraavana aamuna huomasimme rantaan ilmestyneen jonkin eläimen jäljet. Koirat nuuhkuttelivat jälkiä innoissaan. Itse keskityin nautiskelemaan ympäristön upeista ja koko aika muuttuvista sävyistä ja valon kajastuksesta.

Sävyjä kelpaa ihastella.

Sain läheisen puron uomaan hakattua jäähän reiän ja sain juoma- ja saunavedet suoraan purosta. Iltaohjelmana tynnyrisaunan lämmitys.

Taivaanrannan sävyjen ihastelua ja vedenkantoa purolta saunalle. Ilta menikin saunotessa. Ja viihtyipä siellä pitkään. Lämpimissä löylyissä ja ulkona vilvoitellessa vierähtikin useampi tunti.

Rentouttava reissu kaikenkaikkiaan. Mitään ihmeellistä ohjelmanumeroa ei reissulle ollut, mutta ei se sitä aina tarvitsekaan. Oli mukava muutama päivä vain olla ja nautiskella ympäristöstä.

Kotimatkalle hyvillä mielin, olisihan täällä viihtynyt pidempäänkin.

Tämän talven talviretkistä ja reissuista ei vielä ole yhtään youtube-videota. Vanhempia videoita voit katsella täältä: Retkiturinat-youtube

Seuraavaan kertaan, hyvää talven jatkoa! Yritän järjestää itseni hiihtovaellukselle Lappiin mahdollisesti maaliskuun puolella.

• Juha